Pitkäperjantai, pyhä perjantai, suru(n)perjantai. Maailmalla käytettävät nimitykset tästä päivästä korostavat sen merkitystä. Mustakin se on. Keskipäivällä pimeys laskeutuu kaiken ylle kolmeksi tunniksi.

Kaikki se mikä mahtava, joka oli rakentumassa, murtuu tänään. Jeesus, jonka piti palauttaa Israelin mahti ja tuoda Jumalan valtakunta maan päälle, roikkuu nyt ristillä. Kuninkaan matka ristille ei ole loistokas. Päinvastoin se on voimansa menettäneen, ruoskitun ja pilkatun miehen matka, joka joutuu vielä turvautumaan toisten apuun ristiä kantaessaan.

Jeesus kamppailee luovuttamisen ja epätoivon kanssa. Sen keskellä hän kantaa huolta lähellä olevistaan; puhuu itkijänaisille, vastaa rikollisille, keskustelee oppilaittensa ja äitinsä kanssa (Joh. 19) ja rukoilee sotilaiden – ja meidän kaikkien – puolesta Isää (jae 34). Epätoivo tiivistyy ennen viimeisiä henkäyksiä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mk. 15) Isä jättää poikansa kuolemaan. Hylkää ettei hänen tarvitse hylätä meitä koskaan.

Pimeän keskelle kirjaimellisesti repeää toivo. Temppelin kaikkein pyhimmän paikan erottava verho repeää. Kaikkeen pyhimpään oli pääsy vain ylipapilla vain kerran vuodessa! Kuolemallaan Jeesus avaa tien Pyhän kohtaamiseen. Jumala on nyt kaikkien ulottuvilla! Koska Jeesus! Koska risti!

Älä kuitenkaan kiirehdi pois pitkäperjantain pimeästä. Kysy Jeesukselta, mistä hän sinua tänään muistuttaa? Kuka sinun lähelläsi elävistä ihmisistä kaipaa apuasi juuri nyt, niin kuin Jeesus tarvitsi Simon Kyreneläisen apua? Mitä Jeesuksen kuolema sinun elämääsi tuo?

Lisää blogikirjoituksia

Perinteisiä nuolia säilytyskotelossa

Puhuvat nuolet

Raamatussa on helpommin ja vaikeammin ymmärrettäviä kohtia. Olen pari kertaa kummastellut ohimennen sitä, miksi profeetta Elisa yhtäkkiä suuttui kuninkaalle, joka

Lue lisää»