Jos ihmiset asettuvat janalle, jonka toisessa päässä ovat järki-ihmiset ja toisessa päässä tunneihmiset, olen itse ehdottomasti siellä järkipäässä. Se ei tarkoita, etteikö minullakin olisi tunteita, mutta olen iän ja kokemuksen karttuessa huomannut, että monet ihmiset kokevat esimerkiksi iloa, surua tai vaikkapa ahdistusta paljon voimakkaammin kuin minä. Tunteet ohjaavat myös toimintaa ja valintoja toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Kuulemani väitteen mukaan auto ostetaan aina tunteella, itse olen kuitenkin tehnyt moiset valinnat aina Excel-taulukon perusteella. En kuitenkaan puolison valintaa, siinä saattoi olla keskimääräistä enemmän myös tunteilla sijaa…
Joillekin ihmisille tulee melkoisena yllätyksenä, että kaltaiseni rationalisti uskoo Jumalaan, Jumalan olemassaoloa kun on tunnetusti hankala todistaa. Ymmärrän hyvin tuon näkökulman, ja olisinkin varmaan ateisti, ellen olisi tällainen himouskovainen. On aika vaikea ajatella, että olisin “tapauskovainen” ja kävisin kirkossa esimerkiksi kerran vuodessa tunnelmoimassa.
Miksi sitten uskon Jumalaan? Siihen on moniakin syitä, mutta yksi merkittävimmistä on se, että olen nähnyt, miten Jumala toimii. Olen itse mm. parantunut kolmesti sellaisista sairauksista, joita lääketiede ei ole pystynyt parantamaan. Olen myös nähnyt muiden ihmisten parantuvan kymmeniä ellei satoja kertoja ja todistanut valtavaa määrää rukousvastauksia sekä täysin mahdottomia “yhteensattumia”. Vastaavia tapauksia on kerta kaikkiaan niin paljon, että olisi mielestäni järjetöntä selittää niitä jotenkin muuten. Siksipä on mielestäni täysin loogista uskoa elävään Jumalaan, joka toimii tässä maailmassa.
En ole varmastikaan ainoa ihminen, joka on rakennettu näin. Jeesuskin sanoi: ”Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.” (Joh. 14:11) Paavalilla olisi luultavasti ollut kaikki järkisyyt kääntyä Jeesuksen seuraajaksi jo aiemmin, mutta muutos tapahtui vasta, kun hän todella kohtasi Jeesuksen (Apt. 9). Ja kun Paavali kertoi uutista eteenpäin, hän sanoo että ”puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.” (1. Kor. 2:4-5)
Pyhä Henki osoittaa aina Jeesukseen, antaa uskon ja luottamuksen häneen. Tähän hän käyttää erilaisia keinoja, jotka puhuttelevat erilaisia ihmisiä. On ihmisiä, jotka kokevat Jumalan läheisyyttä kynttilöiden loistaessa ja hymnien kaikuessa kirkon lasimaalausten keskellä. Ja on ihmisiä, jotka löytävät Jeesuksen luo kuunnellessaan evankelistan selitystä ristinkuoleman merkityksestä.
Mutta sitten on myös meitä, joille kynttilät, papin runollinen ilmaisu Jumalan rakkaudesta tai luonnon kauneus ei merkitse juuri mitään. Ja evankelistan sinänsä ansiokas puhe on vain kehäpäätelmä (Jumala on olemassa, koska Raamattu sanoo niin ja Raamattu on oikeassa, koska Jumala puhuu siinä – tämä oli ainakin joskus oikein Skepsis ry:n esimerkkinä argumentaatiovirheestä). Minunlaisiani ihmisiä kiinnostaa vain suoraviivaisesti, onko tämä totta ja toimiiko se.
Hyvä uutinen on, ettei Pyhä Henki ole meitäkään unohtanut, vaan hän järisyttää järki-ihmisen maailmankuvaa tekemällä asioita, jotka ovat yliluonnollisia ja arkijärjen vastaisia. Ja kun järki-ihminen vakuuttuu, hän yleensä myös ymmärtää, miten suurista asioista on kyse ja saattaa olla valmis uhraamaan suuren osan ajastaan, varoistaan ja kyvyistään Jumalan valtakunnan edistämiseksi.
On kuitenkin olemassa riski, että seurakuntien ja yhteisöjen johtajat ja työntekijät eivät ymmärrä tai hyväksy sitä, että Pyhä Henki haluaa toimia eri tavoin, eivätkä anna hänelle tilaa. Jos sairaiden puolesta ei rukoilla, armolahjoista ei puhuta eikä ihmeitä odoteta tapahtuvaksi, menetetään samalla keinot tavoittaa suuri joukko ihmisiä. Jokaisen seurakunnan kokoontumisen, jumalanpalveluksen ja esimerkiksi rippikoululeirin tulisi antaa kokemus elävästä Jumalasta jokaiselle osallistujalle. Toteutuuko tämä sinun seurakunnassasi?
