Jeesuksen seuraajia nimitetään joskus idealisteiksi. Sanalla voidaan tarkoittaa katteetonta toiveajattelua. Sen vastakohtana voidaan pitää realismia, tosiasioiden pitämistä sellaisina kuin ne ovat, ilman kaunistelua.
Ainakin seuraavat kolme kokonaisuutta, Jeesuksen ylösnousemus, Pyhä Henki ja seurakunta, ovat mielestäni nousseet viime aikoina esiin ikään kuin toiveajatteluna, josta eivät ”järkevät ihmiset” ”enää näinä aikoina” koe mielekkäänä pitää kiinni. Jopa kristittyinä itseään pitävät ihmiset saattavat väheksyä näitä tai jopa kieltää ne. Nyt onkin tarjolla melkoinen ”kristillisyyksien” valintatalo, jossa ilman Raamatun tuntemusta on suuri vaara tulla johdetuksi harhaan. Voit tarkistaa itse Raamatusta, mikä versio on eniten Jeesuksen ja apostolien opetusten mukainen. Pelkällä katekismuksen osaamisellakin selviää jo pitkälle: 10 käskyä, uskontunnustus ja Isä meidän -rukous kertovat keskeisimmät asiat alkuperäisestä versiosta. Niistäkin poiketaan nykyversioissa niin paljon, ainakin näiden kolmen asian osalta, että on helppoa tunnistaa väärennökset. Kun näitä kolmea asiaa tutkii Raamatusta, on melko ilmeistä, miksi länsimainen maallistunut kristillisyys näivettyy.
Jeesuksen ylösnousemus on historiallinen tosiasia, jonka totuusarvo ei riipu millään tavalla kenenkään uskosta tai epäuskosta, olivat he sitten ateisteja tai jopa jonkin sortin kristittyjä, pappeja tai piispoja. Me vain kiinnitymme uskolla tuohon tosiasiaan ja itse ylösnousseeseen Jeesukseen tai jäämme epäuskomme vuoksi osattomiksi hänestä, ylösnousemuksesta ja pelastuksesta. ”Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. – – Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet” (1. Kor. 15:14, 20).
Pyhän Hengen läsnäolo ja hänen meille lahjaksi antamansa puhdas omatunto on kuin raikasta vettä autiomaan keskellä. Hän ”kirkastaa” Jeesuksen meille, eli valaisee Jeesuksen niin, että voimme uskoa häneen, ”nähdä” hänet ”sisäisillä silmillämme”. Joka on saanut maistaa Pyhän Hengen läsnäoloa Raamatun, ehtoollisen, ylistyksen, seurakuntayhteyden tai ripin eli syntien anteeksijulistamisen yhteydessä, ei janoa mitään niin kuin sitä. Pyhä Henki on suloinen persoona, joka Kolminaisuuden osana saa meidätkin mukaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen keskinäiseen vuorovaikutukseen, jota jotkut kirkkoisät ovat nimittäneet tanssiksi. Niin vinhasti Kolminaisuuden persoonat kieppuvat toistensa lomassa, että on mahdotonta erottaa selvästi, mistä kukin persoona alkaa ja mihin kukin loppuu. Tuohon vuorovaikutukseen Jumalan Henki vetää meidät mukaan, kunhan vain uskomme Jeesukseen. ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta” (Joh. 16:13, 14).
Seurakunta on Raamatun mukaan aivan kuin taivaan näyteikkuna, josta ihmiset ja jopa enkelit ja henkivallat saavat katsella Jeesuksen julistamaa Jumalan valtakuntaa. ”Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan. Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan” (Ef. 3:8-10). On suuri etuoikeus olla kokoontuvan seurakunnan osa, osa armahdettujen syntisten joukkoa, ei vain tilastoissa ja tiedostoissa, vaan joukossa, jossa minut tunnetaan ja jossa minä saan tuntea muita.
Ylösnousemus tuo elämään tarkoituksen ja päämäärän. Pyhä Henki on tavallaan kuin täysi tankki autossa, jota voi toki työntääkin, jos Jeesuksen meille ansaitsema voima ja läsnäolo ei kelpaa. Seurakunta on matkalaisten majatalo, jossa kerätään voimia seuraavalle viikolle ja seuraaville päiville, että jaksamme jatkaa kotimatkaa.
Tuntuvatko nämä kiusallisilta vaatimuksilta? Vai ilosanomalta, Jumalan suurilta lahjoilta meille, että elämämme olisi mielekästä ja täynnä paremman huomisen odotusta?
Itse ainakin haluan sitoutua näihin koko sydämestäni, vaikka se joidenkin mielestä voi näyttää katteettomalta toiveajattelulta.
Raid-ohjelmassa käsikirjoittaja oli laittanut päähenkilön suuhun osuvat sanat, jotka menivät jotakuinkin näin: ”Tämä maa on tässä jamassa siksi, että nuo pehmeäkätiset roistot tietävät niin hyvin ”realiteetit”, mutta eivät sitä, mikä on oikein ja väärin.”
Jos meillä ei ole mitään, mistä emme koskaan tahdo luopua, vaikka se tarkoittaisi henkemme menettämistä, meillä ei ole mitään, minkä vuoksi elää.
”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen” (Fil. 3:7, 8).
Jos ylösnousemusta ei ole, emme koskaan tule tietämään ihmiskuntana minkäänlaista lopullista totuutta. Kuolemme itse kukin vuorollamme ja niin sanottu tieteellinen maailmankatsomuksemme jää uskonvaraiseksi. Mitään lopullista tilinpäätöstä ei tule.
Jos ylösnousemus on totta, me tulemme tietämään sen viimeisellä tuomiolla. Uskomme mukainen maailmankatsomus muuttuu tietämiseksi. Jo nyt Pyhä Henki herättää meidät uskomaan Jeesukseen, anteeksiantamukseen ja ikuiseen elämään. Jo nyt saamme maistaa seurakunnassa Jumalan lasten välistä yhteyttä, joka täällä on vielä syntisyyden varjostamaa, mutta perillä täydellisesti sitä, mitä täällä Raamatusta saamme lukea ja hetkittäin jo kokeakin tai ainakin aavistella.
Jeesuksen ylösnousemus, syntien anteeksiantamus, hänen opetuksensa ja niiden mukainen elämäntapa on ainoa elämänkatsomus, joka ei ole katteetonta toiveajattelua.
