Näin monet saattavat ajatella, aivan kuin uskominen johonkin olisi jotenkin poikkeuksellista ja outoa. Tällainen päättely on kuitenkin virheellistä, sillä jokainen ihminen uskoo johonkin. Eri asia sitten on, tunnistaako ihminen omaa uskomusjärjestelmäänsä.
Viime aikoina Koraanin polttamiseen Ruotsissa liittyvät jutut paljastavat osaltaan, että länsimaiset ihmiset eivät ymmärrä paljoakaan omasta uskomusjärjestelmästään. He näyttävät pitävän suurten maailmanuskontojen puuttumista elämästään jotenkin neutraalina, aivan kuin heillä ei olisi uskoa yhtään mihinkään. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin jonkinlainen uskomusjärjestelmä, tunnistavat he sen tai eivät, niin kuin jokaisella kielellä on kielioppi, vaikka kieltä puhuva ja ymmärtävä ihminen ei sitä osaisikaan selittää.
Jeesukseen uskominen ei vie aikaa enempää kuin muutkaan uskomusjärjestelmät. Varsinainen elämänkatsomus kullakin ihmisellä läpäisee kuitenkin kaiken ja on kaikessa mukana. Kristillinen usko onkin elämäntapa, jota voi verrata hyräilyyn tai laulamiseen. Mikään ei estä miettimästä vaikkapa tutun laulun sanoja pitkin päivää, ainakin taukojen aikana. Tai yksin ollessaan voi hyräillä tai vihellellä mieleistään säveltä. Itselläni hyräily tai hiljainen viheltely on kuulemma tapana silloinkin, kun en huomaa sitä itse! Näin monet ovat kertoneet. Toivottavasti olen pysynyt sävelessä! Yhdessäkin voi laulaa, vaikkapa työn ohessa, mikä onkin tapana monissa kulttuureissa.
Itse koen musiikin niin tärkeänä, että joskus ajattelen jokaisen henkäyksen, minkä otamme ilman sävelen muodostamista, hukkaan heitettynä. Miksi hengittäisimme ilman laulamista, hyräilyä tai viheltelyä? Hengittää voi tylsästi, ilman hyräilyä, tai sitten samalla hengityksellä voi liittyä musiikkiin, joka virkistää mieltä.
Samalla tavalla ajattelen, että eläminen ilman uskoa Jeesukseen on tylsää, suorastaan hukkaan heitettyä. Ainakaan se ei täytä sitä tarkoitusta, joka Jumalalla on ollut, kun hän loi meidät.
Kristinusko on kuin tuttu sävelmä, jota on vaikea unohtaa, kun siihen on kerran ihastunut. Esimerkiksi ”Paljon onnea vaan” -sävelmän väärin laulamisen tunnistaa nopeasti. Samoin Jeesuksen seuraajat tunnistavat kyllä rakkaan evankeliumin rakkaasta Jeesuksesta. Väärennökset särähtävät pahasti korvaan. Perusnuotit on kirjoitettu Kymmeneen käskyyn, uskontunnustukseen ja Isä meidän -rukoukseen. Niiden pohjalta voi yhdessä läsnä olevan Pyhän Hengen kanssa ”laulella” Jumalalle ylistystä koko ajan, eli uskoa Jeesukseen. Vaikka eri yhteisöissä saatetaan koristella perusnuotteja monella tavalla, tutun sävelen sieltä pohjalta kyllä tunnistaa.
Miten tuon sävelen tunnistamista voisi harjoitella? Viekö se paljon aikaa? Onko Jeesuksen seuraajilla jonkinlainen perusrytmi, että pysyisimme nuotissa?
Jotta tämän maailman hälyäänet eivät kokonaan valtaisi mieltämme, rytmi voisi olla vaikka seuraavan tapainen.
Viikkoon olisi hyvä mahtua seurakunnan tilaisuus, jossa Raamattu ja rukous ovat mukana. Sen lisäksi ehdottaisin jokaiselle, erityisesti hengellisen työn tekijöille, jonkinlaista raamattu- tai rukousryhmää. Kerran tai kaksi kuukaudessa on monien mielestä hyvä rytmi.
Raamattua olisi hyvä miettiä, kuunnella tai lukea joka päivä. Muuten meille voi kohta kaupata mitä tahansa renkutusta oikean sävelen tilalle. Itselleni on tärkeä Sanan aika -kirja, jonka mukaan luetaan pari lukua Raamatusta päivässä. Se pitää itselläni rytmiä yllä.
Jos Raamattuun ei jostain syystä ehdi käsiksi, ulkomuistista voi palauttaa mieleen niitä keskeisimpiä asioita. Kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja Isä meidän rukouksen voi mielessään tai ääneen (suosittelen!) käydä läpi kaikessa rauhassa tai nopeasti.
Päivässä tähän voisi kulua esimerkiksi varttitunti, viikossa pari tuntia kirkkoa varten ja kuukaudessa pari kolme tuntia, kerran tai kaksi, raamattu- tai rukousryhmään. Tällä rytmillä 23 tuntia ja 45 minuuttia päivässä jää sitten uskon todeksi elämiseen, ”hyräilyyn”, kun ensin on kerrannut nuoteista oikeaa säveltä viisitoista minuuttia.
On etuoikeus uskoa Jeesukseen 24/7, joka päivä, joka tunti, joka henkäys, joka hyräily. Mielessä voi pitkin päivää kerrata perusasioita, antaa niiden ikään kuin huuhtoa ajatuksiamme, ja samalla voi jutustella Jumalalle ja aavistella hänen läsnäoloaan ja johdatustaan kaikessa.
Puolisonkin kanssa olemiselle on hyvä varata erityistä aikaa, mutta elämä hänen kanssaan, keskinäinen rakkaus, on läsnä koko ajan. ”Missä välissä ehdit uskoa” on samantapainen utelu kuin ”missä välissä ehdin rakastaa vaimoani”. Tietenkin koko ajan!
