The Chosen -ilmaisTV-sarja kuvaa näin pääsiäisen alla ajatuksia herättävän tilanteen, joka nousi esiin Raamatturyhmässämme Johanneksen 12. lukua käsiteltäessä. Jeesus oli ehtinyt kertoa seuraajilleen jo monta kertaa, että hän tulisi pian kuolemaan, miten se tapahtuisi, ja jotain siitäkin, miksi se tulisi tapahtumaan. Opetuslapset eivät silti kyenneet tajuamaan asiaa – tai halunneet hyväksyä tai ehkä ajatellakaan sitä. Sisäpiiriläisenä Pietari suorastaan kielsi Jeesusta suostumasta sellaiseen – mutta sai järkytyksekseen kuulla ajavansa näin sielunvihollisen asiaa.
Herkkäsydämisimmät ymmärsivät enemmän. The Chosen kuvaa, miten Martan ja Lasaruksen sisar Maria, joka osasi ja halusi kuunnella Jeesusta tarkkaan, oli paremmin tilanteen tasalla. Hän käsitti, että Jeesus on todella poistumassa pian heidän keskuudestaan, ja tajusi jotain siitäkin, miksi hän sen tekisi. Siksi hänestä ainoa oikea tapa suhtautua asiaan oli osoittaa Jeesukselle kiitollisuutta ja rakkautta nyt kun vielä voi, ja niin syvästi kuin voi.
The Chosen avaa evankeliumeja fiktion keinoin Raamatun kertomaa laajemmin esittäen sitäkin, miten taustalla olleet asiat olisivat esimerkiksi saattaneet tapahtua. Tässä tekijät kuvaavat taidokkaasti Marian sydämen asennetta fiktiivisellä tilanteella, jossa Maria hankkii silloisesta kauneustuoteliikkeestä suuren määrän kallista nardusvoidetta voidellakseen sillä Jeesuksen. Vain rikkaimmille asiakkaille tarkoitettuja luksusaarteita ei kuitenkaan haluttu myydä tavallisille ihmisille, joilla ei sitä paitsi olisi varaakaan moisiin. Mutta asenne, jolla Maria ylitti tämän esteen, oli paljon puhuva. Se mykisti myyjän – ja mykistää sarjan katsojiakin.
Pietarin mielestä Jeesuksen olisi pitänyt jättää hengenvaarallinen suunnitelmansa. Juudas sanoi sen, mikä varmasti ainakin käväisi useimpien mielessä, ellei kaikkien: kolmesataa hopearahaa – työmiehen vuoden palkka – tuntui suurelta summalta tähän. Puolenkin vuoden palkkarahoilla olisi voidellut Jeesuksen pään ja jalat yhtä vaikuttavasti, ja rahaa olisi samalla jäänyt kaikkeen muuhun, mihin sitä koko ajan tarvittiin. (Juudaksella tietysti myös henkilökohtaisiin tarpeisiin, kuten Johannes suoraan sanoo.)
Nykyäänkin kertomusta lukiessa voi hyvin helposti käydä mielessä, miten Marian uhraus oli tosiaan aika suuri. Kokonaisen vuoden palkkarahat. Mutta juuri tämä kertoo, miten syvästi Maria ymmärsi Jeesuksen tilanteen. Vuoden palkalla voisi saada aika paljon. Mutta jos seisot miehen edessä, joka aivan pian antaa itsensä kidutukseen ja kuolemaan pelastaakseen sinut (ja kaikki muutkin) ikuiselta kuolemalta, omaan Valtakuntaansa – niin onko mitään tapaa käyttää kolmesataa hopearahaa paremmin?
Jeesuksen mielestä ei ole.
Jeesus profetoi Marian muut mykistäneen teon jäävän ikiajoiksi kaikkien luettavaksi – jotta mekin voisimme ymmärtää, kuinka paljon Jumala arvostaa sitä, että rakastamme Häntä. Sehän on sitä paitsi Hänen kaikkein suurin ja tärkein käskynsä …
(Viitteitä: Mt 16:23, Jh 12:1-8, Mk 14:3-9, Mt 22:38; The Chosen TV Series, Sessio 4, Episodi 8)