Mikä mahtaa olla ihmiskunnan vanhin sairaus? Vinkki: tuo tauti oireilee eri tavoin, joskus herkästi tarttuvana epidemiana kokonaisten kansakuntien kohtaloissa, joskus taas enemmänkin piilevänä ja kroonistuneena voimattomuutena yksilön elämässä. Sairauden toteaminen käy silti yleensä melko helposti. Ei tarvitse olla hamartiologian tohtori tunnistaakseen oireet. Jep, sitä kutsutaan synniksi. Mutta mikä voisi olla oikea hoito tähän sairauteen?

Hoito määräytyy tietysti diagnoosin perusteella. Voimassa olevan luokituksen mukaan synti on jokaisella ihmisellä oleva synnynnäinen ja parantumaton sairaus, jonka eteneminen on mahdollista pitää kurissa vain oikeilla elämäntavoilla ja jatkuvalla lääkityksellä. Markkinoilla onkin runsaasti eri valmistajien tuotteita synnin oireisiin. Jotkut oppikirjat antavat ymmärtää, että tehokkaimpia lääkkeitä voi saada ainoastaan reseptillä ja vain auktorisoidun hoitohenkilökunnan kautta. Lähes samalla nimikkeellä varustettuja tuotteita löytyy silti joka kaupan hyllyltä.

Ovatko nuo kaikki lääkkeet sitten samaa tavaraa? Me kuitenkin tarvitsisimme jotain, joka ei ainoastaan lievittäisi oireita, vaan oikeasti pysäyttäisi synnin myrkyttävän vaikutuksen meissä. Lääkepurkkien erot näyttävät aika pieniltä. Jotkut valmisteet näyttävät olevan makeutettuja. Toisia voi pureskella tai imeskellä, toiset on nieltävä sellaisinaan. Monet väittävät olevansa lisäaineettomia. Kaikissa on silti sama vaikuttavien ainesosien yhdistelmä: sanguis et Spiritus, “veri ja Henki”.

Ehkä syy lääkkeiden tehottomuuteen onkin siinä, että samassa valmisteessa yritetään antaa kaksi lääkeainetta yhtä aikaa. Nykyinen lääkehoito poikkeaa nimittäin selvästi siitä alkuperäisestä taudinmäärityksestä, joka on peräisin jo ensimmäiseltä vuosisadalta. Sen mukaan lääkitys oli annettava kahdessa vaiheessa, eikä varsinaista parantavaa hoitoa voinut aloittaa ennen kuin ensimmäinen vaihe oli saatettu loppuun. Synnit piti ensin antaa kokonaan ja lopullisesti anteeksi. Tämä tapahtuikin sitten koko ihmiskunnan puolesta eräänä perjantaipäivänä noin vuonna 30. Tuo ensimmäinen vaihe ei kuitenkaan vielä tuonut muutosta sairaiden tilaan, sillä parantava lääkeaine – Pyhä Henki – tuotiin markkinoille vasta muutama viikko tämän jälkeen. Juuri Pyhän Hengen tehtäväksi jäi pysäyttää sairauden eteneminen ihmisen elämässä.

Kaksivaiheisen hoitomallin ymmärtäminen on olennaista sen vuoksi, ettemme kuvittelisi lääkkeen nauttimisen merkitsevän ykkösvaiheen toistumista uudelleen ja uudelleen. Jos luulemme Jumalan tarjoavan meille jatkuvasti uutta anteeksiantamusta, tulemme huomaamattamme sivuuttaneeksi Jeesuksen ainutkertaisen uhrin. Tämä heikentää olennaisesti oikean lääkkeen hoitovastetta, sillä Pyhä Henki voi uudistaa elämämme ainoastaan Jeesuksen täytetyn työn perustalla, vapaudesta käsin. Henki ei tee uudelleen sitä, minkä Jeesus jo teki. Hän ei anna meille syntejä anteeksi, hän haluaa vain kirkastaa meille Jeesuksen sovitustyön.

Mutta se mitä Pyhä Henki tekee, on jotain aivan yhtä olennaista: hän antaa sisimpäämme varmuuden siitä, että kuulumme Jumalalle ja olemme hänen lapsiaan. Pyhä Henki kasvattaa meitä lapsen kuuliaisuuteen ja riippuvaisuuteen Isästä uudistaen meitä sisältäpäin Jumalan rakkauden ja luonteen mukaiseen elämään. Tämä on se lääke jota me tarvitsemme. Ihan joka päivä.

 

Markku Sarento

markku.sarento(ät)newwine.fi

Markku on evankelista ja pastori, jonka sydän sykkii Jeesuksen ristin evankeliumille. Markku tykkää tehdä seurakuntavierailuja Johannan kanssa ja on loputtoman innostunut moottoripyöristä ja cajonista.

Uutiskirjeen tilaaminen onnistui

Tapahtui virhe. Yritäthän uudelleen.

New Wine will use the information you provide on this form to be in touch with you and to provide updates and marketing.