Muuan pastori näki näyn. Jeesus kertoi siinä hänelle surullisena, että monet ihmiset eivät ota vastaan Hänen rakkauttaan ja siunauksiaan. Näyssä Jeesus pudotti ylempää jotain kaunista useiden maan päällä olleiden ylle. Jotkut ottivat sen vastaan iloiten ja kiittäen Jumalaa. Toiset taas eivät tehneet mitään. Monet vaikuttivat välinpitämättömiltä; he eivät ehkä edes huomanneet heille tarkoitettua lahjaa, tai he eivät ymmärtäneet sen arvoa. Se kimposi heistä pois ja putosi maahan. Jeesukselle tämä teki kipeää. Hän olisi halunnut antaa enemmän hyvää rakkaudestaan kieltäytyvien elämään.
Aikanaan siviilipalvelusmiehiä nimitettiin aseistakieltäytyjiksi. Nuoren kieltäytyjän vakaumuksen aitoutta tutkittiin ennen ratkaisua tiukoilla kuulusteluilla – vahingossa tai huomaamattaan ei kenestäkään tullut sivaria. Mutta Jumalan siunauksista tai rakkaudenosoituksista kieltäytyjiksi voidaan ilmeisesti päätyä helpommin, jopa pelottavan helposti. Tarkemmin pastorille ei selvinnyt, miksi moni huomaamattaankin kieltäytyi menettäen samalla paljon. Niin vain tapahtui.
Miksi tällaista sitten tapahtuu? Ja miten? Vastauksia on varmaan paljon, erilaisia. Tarkemmista syistä riippumatta niillä taitaa silti olla myös jotain yhteistä. Ihmisen sydämen asenne Jumalaa kohtaan ratkaisee varmaan paljon. Nöyrä ja taipuisa sydän Hänen edessään on myös vastaanottavainen – ja Jumala löytää sen sävyn meistä silloinkin, kun omaksi vahingoksemme epäröimme tai pelkäämme ettei hänen lahjansa olisikaan meille mieleen. Tässä tavallisessa tilanteessa meitä sitoo liian vinoutunut tai puutteelliseksi jäänyt kuva Jumalasta. Jumala kyllä rohkaisee meitä. Mutta valinnan teemme silti itse.
Toisinaan ajatustavat – opitut, koetut tai kopioidut – kasvavat niin kovaksi kuoreksi sydämen ympärille, ettei sisällemme pääse juuri mitään uutta. Jumalaa tuntemattomalla voi usein olla näin, mutta ei ilmiö ole kristityillekään vieras. Herkempiäkin aikoja silti tulee, kun Jumalan koettaa herätellä ihmistä.
Jumalaan uskovankin ihmisen sisin voi kuorettua tai jäädä sulamatta. Vastoinkäymiset, masennus, tai pettymykset elämään, toisiin ihmisiin tai itseen saattavat johtaa katkeruuteen tai kyynisyyteen Jumalaa kohtaan. Luottamus Hänen hyvyyteensä heikkenee. Saatamme jopa kiukuttelevan lapsen tapaan kieltäytyä tietoisestikin Jumalan ehdotuksista. Syytämme varmaan väärää puuta, mutta kieltäytyminen tuo joka tapauksessa menetyksiä omaan elämäämme. Jäämme vaille rakkautta ja siunauksia, joita Jumala yrittää antaa. Riskinä on myös kovettua niin, että monenlainen puute ja kipu tarttuvat mukaan pitkäksi aikaa.
Myös ylpeys voi olla esteenä siunauksille. Joskus se on ihan selvää. Fariseukset näkivät Jeesuksen ja Pietarinkin tekemät ihmeet ja jopa tunnustivat ne tosiksi, mutta tuliko heidän mieleensäkään nöyrtyä Jumalan vaikuttamien ihmeiden edessä? Ainakin ääneen puhuessaan osa heistä syytti niitä Saatanan tekosiksi. Joitakin totuus ehkä kouraisi syvältäkin, mutta oma asema, perinteet ja toisten fariseusten mielipiteet ratkaisivat. Itsensä Jumalan läheisyys ja ystävyys ja iankaikkinen elämä Hänen kanssaan, johon he omalla tavallaan vahvasti uskoivat, jäi toiseksi. Taivaassa surtiin.
Kaikki ylpeys ei ole yhtä selvää eikä tuhoisaa kuin fariseusten – mutta pahempaa se silti Raamatun mukaan on, kuin usein huomaammekaan. Taustoistamme riippuen meilläkin voi olla fariseusten kanssa samansuuntaisia ajatuksia. Toisinaan tiedostamme sen, toisinaan emme. Joskus taas ymmärrämme kyllä, mutta vasta kauan tapahtuneen jälkeen. Itselleni ei mikään noista ole vierasta. Haitat kuitenkin ovat paljon suurempia kuin itse ehkä edes huomaan. Rakkautta voi jäädä kokematta ja siunauksia saamatta niin itseltäni kuin lähimmäisiltäni. Ja ajattelemattomuuttani tulen murehduttaneeksi myös Taivaallisen Isäni, vaikka mielestäni en haluaisi.
Oli syymme rakkaudenosoituksista kieltäytymiseen mikä hyvänsä, on onni ja siunaus, että Pyhä Henki huomauttelee meille siitä. Ei todellakaan kannatta paaduttaa itseään huonokuuloiseksi tai peräti kuuroksi. Päinvastoin, saamme nöyrtyä ja ottaa vastaan Jumalan rakkauden tällaisenkin huolenpidon muodossa, ja saamme pyytää j saada anteeksi! Avoimuus ja nöyrä sydän Jumalan edessä tuo suuren sisäisen vapauden ja ilon, korjaa aiheuttamiamme vaurioita ja menetyksiä ja avaa ymmärrystämme näkemään paremmin, miten Jumala tarjoaa hyviä lahjojaan. Tulemme ohittamisen sijaan vastaanottavaisiksi ja opimme arvostamaanmaan Hänen lahjojaan kunnioittaen ja herkällä sisimmällä. Silloin Jumala voi antaa jotain sellaistakin, jonka olisimme aiemmalla mielenlaadullamme tulleet rikkoneeksi lahjan kallisarvoisuudesta huolimatta.
Vaikka siis pelkäisimme tai epäröisimme joidenkin Jumalan siunausten tai opetusten kohdalla, seurataan silti pastorin erikoisen näyn opetusta eikä olla rakkaudestakieltäytyjiä. Ei tietoisesti, eikä enää niin paljoa muutenkaan, kun Jumala pääsee siunaamaan myös asennemaailmaamme.