Oletko joskus kitkenyt puutarhassa? Ehkäpä olet. Minä tykkään puuhastella kukkapenkkien parissa. Tänä keväänä olen taas kerran tonkinut ja kitkenyt kukkapenkissäni. Peltokorte. Juolavehnä. Voikukka. Ohdake. Niitä tuntuu riittävän meidän pihalla ja niiden juuria löytyy hurjat määrät. Ehkäpä teidänkin pihalla ne kukoistavat? Ei auta muu kuin ottaa lapio kauniiseen käteen ja kouraista penkkiä. Polvillani könyten sormet multaa kaivaen juuria tulee esiin. Viskaisu ämpäriin ja uutta juurta etsimään. Välillä meinaa minulta puhti loppua. Vieläkö tätä penkkiä ja näitä juuria riittää?
Samalla ihailen näiden kasvien sinnikkyyttä. Juurien työntymistä syvälle multaan ja uusien kasvien versomista. Vaikka kuinka kaivan ja nyhdän, niin mitenkään en saa kaikkia juuria pois nyhdettyä. Aina sinne joku pätkä jää. Mitä voisin tästä oppia? Mitä Paavali kirjoittikaan juurtumisesta?
”Kun nyt olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää Hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossanne sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.” Kol 2:6,7.
Tähän maaperään, Jeesuksen rakkauteen, kannattaa juurtua. Se on hyvä kasvualusta, jolla voin kasvaa ja kukoistaa. Tästä maaperästä saan kasvuvoimaa. Tästä ei mikään tai kukaan saa minua irroitettua vaikka kuinka yrittäisi.
”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room 8:38,39.
