Juutalaisen perimätiedon mukaan rikollista ei saanut haudata perhehautaan. Neuvoston piti kuitenkin huolehtia rikollisten hautaamisesta, ja siksi Joosef Arimatialaisen tarjous Jeesuksen hautaamiseksi otettiin varmasti neuvostossa mielihyvin vastaan. Jeesuksen perheenjäsenet joutuvat seuraamaan tilannetta sivusta.

Haudassa on hiljaista. Kuitenkin käynnissä on kiivas taistelu elämän ja kuoleman välillä. Jeesuksen ruumis on eloton, mutta samalla hän on tuonelassa. Uskontunnustuksessa kerrotaan, miten Jeesus ”astui alas tuonelaan.” Tuonelassa hän saarnaa vankeudessa oleville hengille (1. Piet. 3.) Saarnan sisällöstä ei ole tarkempaa tietoa, mutta kuoleman valta haastetaan myös kaikkien Jeesusta aikaisemmin eläneiden ja kuolleiden osalta. Jos Saatanalla on mitään todellista valtaa koskaan ollutkaan, niin viimeistään nyt kuoleman, kadotuksen ja synnin valta on murtumassa. Voitto häämöttää ja epätoivo vaihtuu kestäväksi toivoksi.

Mielikuvissa istun Jeesuksen haudassa. Hiljaisuus jatkuu kunnes… tulee se hetki, jolloin Jeesuksen rintakehä nousee jälleen hengityksen voimasta. Silmät avautuvat ja elämä palaa jo kuolleeseen ruumiiseen. Tuo on se hetki, jolloin kuolema voitetaan täysin. Jotain aivan uutta avautuu eteemme. Se uusi on täynnä elämää. Meidän elämäämme vuotaa ilo, rauha ja luottamus. Ylösnousemus on totta. Mutta vielä siitä eivät kaikki tiedä.

Pysähdy vielä hetkeksi haudan hiljaisuuteen. Mikä on se pimeä, johon kaipaat valoa? Ja käännä katseesi ylösnousseen silmiin. Hän katsoo sinua lempeästi.

Lisää blogikirjoituksia

Puhuvat nuolet

Raamatussa on helpommin ja vaikeammin ymmärrettäviä kohtia. Olen pari kertaa kummastellut ohimennen sitä, miksi profeetta Elisa yhtäkkiä suuttui kuninkaalle, joka

Lue lisää»
Sileitä kiviä päällekäin rannalla

Herra on hyvä

Joskus tiukoissa paikoissa saatamme todeta, että kyse on hengellisestä hyökkäyksestä. Se osuu usein kipeimpiin kohtiin, henkilökohtaisiin heikkouksiin, joita meillä jokaisella

Lue lisää»

Johtajien tukeminen

Pidin kesällä 2023 Himoksella seminaarin hengellisten johtajien tukemisesta. Koska kertaus on opintojen äiti, laitan tähän vielä kirjallisessa muodossa oleellisimmat näkökulmat

Lue lisää»

Mahdoton mahdolliseksi

Olen ollut nuorena ateisti hyvin tietoisesti ja jopa aggressiivisesti, eli en ole aina ollut sisällä uskonasioissa. Aikoinaan minuun vetosi erityisesti

Lue lisää»

Miten?

Vuosia  sitten istuin sunnuntaijumalanpalveluksessa. Tänä kyseisenä päivänä kirkkoon oli kutsuttu vieraileva saarnaaja. Hienon saarnan pitikin. Paperilla. Olisin allekirjoittanut siitä varmasti

Lue lisää»

Pyhäin yhteyden

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät,

Lue lisää»