Astuin ennen pääsiäistä hissiin, jossa oli iso, jollain tavalla kehitysvammainen mies. Hän aloitti
keskustelun.
Mies: ”Me ollaan menossa alaspäin.”
Mä: ”Joo, meillä on sama suunta.”
Katsottiin toisiamme ja hymyiltiin. Kun hissi lähestyi pohjakerrosta, mies jatkoi juttua…
Mies: ”Mä itse asiassa oonkin menossa ylös.”
Mä: ”No sithän saatat mut vaan alas ja jatkat hissillä takas ylös. Kiitos että saatat mut alas.”
Mies: ”No ei, mä tarkoitin, et meen taivaaseen, sillai oon menossa ylös.”
Kiinnitin katseeni miehen kaulassa olleeseen ristiin, huolellisesti paidan päälle esille asetettuun. Näin sen jo hissiin astuessani, mutta nyt sen sanoma näkyi hissikaverini kasvoissa… ja kirkastui.
Mä: ”No, sittenhän meillä on sama suunta ja Herra myös tässä. Ollaan samalla taivastiellä.”
Mies: ”No sehän on hyvä – tosi hyvä.”
Mä: ”Niin on, ihan parasta.”
Katsoimme toisiamme ja kasvoillemme levisi edellistäkin leveämpi hymy….
Siunattu, nopea ja ohimenevä kohtaaminen hississä veljesten kesken. Sanoma uskosta kiteytyi. Risti, sovitus ja selkeä suunta sekä yhteys ja ylösnousemuksen todistaminen…
Sehän on hyvä – tosi hyvä, sitä ihan parasta. Siunattuja askeleita, kohtaamisia ja Jeesuksen läheisyyttä.
