Jumala toimii Pyhän Henkensä avulla ihmisten kautta. Se on ihmeellisen kaunis, kunnioitusta herättävä asia. Samalla se on mysteeri, jossa on paljon selittämätöntä. Ymmärtää voimme silti ainakin sen verran, että voimme kasvaa uskossa ja luottamuksessa – ja oppia samalla antamaan Pyhälle Hengelle enemmän tilaa. Tai toisinpäin sanoen, voimme oppia pitämään oma, itseemme luottava puolemme yhä enemmän taka-alalla. ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”1
Joillekin tuollainen kasvu on helpompaa, joillekin mutkikkaampaa. Jälkimmäisiin taidan kuulua itsekin. Siksi pohdiskelen tätä uskon kasvamisen prosessia2 usein sekä mielessäni että, tunnustan, blogeissakin. Mutkikasta se näytti olleen myös opetuslapsille aikanaan; Jeesus ihmetteli sitä ja moitiskelikin heitä tästä toistamiseen. Meitä häiritsee nyt myös tauotta itseään markkinoiva tieteellis-materialistinen kulttuuri, johon olemme mukautuneet – paljon enemmän kuin Paavali toivoisi.3 On kuitenkin myös paljon käytännöllisiä vinkkejä tai kuin tukikeppejä, jotka kirkastavat ymmärrystämme Hengen toiminnasta ja uskon kasvusta tukien siten keskittymistämme olennaiseen.
Himoksen kesätapahtuman puhujavieras Mark Aldridge kuulee toisinaan kesken puheensa Jumalalta kehotuksen tehdä jotain suunnittelematonta – ja myöhemmin joku on voinut kertoa saaneensa juuri sen kautta itselleen jotain tärkeää. En tiedä, oliko tämä syynä, mutta hän keskeytti välillä parantamisopetuksensa kehottaen yleisöä hetkeksi kuulostelemaan, minkä esille nousseista ajatuksista Jumala haluaisi meidän itse kunkin painavan erityisesti mieleemme. – Jos olit mukana, mitä sinun mieleesi nousi?
Mahdollisuuksia oli paljon; jos nuo ajatukset olisi lähetetty tilaisuuden chattiin, lista olisi varmaan ollut pitkä. Yksi pieni ajatus ponnahti yllättäen omaan mieleeni selvänä ykkösenä:
Mark kertoi nähneensä satojen parantuneen, monien hyvin vaikeistakin sairauksista kuten sokeudesta. Hän myös kertoi taustaksi sen, että on rukoillut tuhansien ja taas tuhansien puolesta eri puolilla maailmaa. Uskon sen. Niinhän se on; ihmisiä kyllä paraneekin, mutta eivät suinkaan kaikki. Siksi rukouksiamme haittaa helposti ’ei varmaan juuri tällä(kään) kertaa’ -olo. Mutta Markin sanoja miettiessäni ajatus loksahti jotenkin toisinpäin ja jatkui sitten vähän epäsuomalaisesti: Jos kuitenkin rukoilen enkä lopeta, ennemmin tai myöhemmin joku siis paraneekin – joten aina voi realistisesti odottaa, olisiko se juuri nyt!
Pieni juttu; saatan olla ainoa, jota juuri tämä ajatus auttaa. Se tuntuu kuitenkin rukoillessa helpottavan ”asiassa pysymistä”, sillä se auttaa pääsemään ohi kulttuurimme vahvistaman ’epäilypakon’ ja keskittymään Jumalan näkökulmaan. Muita vastaavia uskoa vapauttavia ’avaimia’ tai ajatuksia lienee kuitenkin vaikka miten paljon, sekä yleisiä että hyvinkin yksilöllisiä. – Niitä voivat olla etenkin Raamatun lupaukset ja esimerkit, aiemmat Jumalan kanssa saadut kokemukset ja oivallukset, saamamme rohkaisun sanat jne; ylipäätään kaikki, mikä vahvistaa luottamustamme Jumalaan juuri omassa sisimmässämme. Ne ovat kuin polttoainetta kasvullemme, joten vaalitaan niitä, ja palataan niihin aina tarpeen tullen!
1 Joh. 3:30; 2 Room. 12:6, 2 Tim. 1:6; 3 Room. 12:2