Luen Timo Pöyhösen uutta kirjaa Yhteisöjen kirkko (Karas-Sana Oy). Timo kertoo välähdyksen omasta elämästään ja kasvustaan palvelutehtävissä: ”Nuorena kristittynä koin sisäistä vetoa raamatunopettamiseen, mutta aina kun minulle tarjoutui tilaisuus kokeilla, kieltäydyin, koska pelkäsin. Jossain vaiheessa aloin tajuta, että pelko taitaa olla Paholaisen tapa riistää minulta jotakin hyvää, ja tein tietoisen päätöksen, että en enää koskaan kieltäydy mistään esiintymistehtävästä pelkästään pelon vuoksi. Päätöksen myötä oma kutsumus ja paikka seurakunnassa alkoivat avautua.”

Pelko on tehokas este ja lamauttaja. Usein uskomme sitä enemmän kuin rohkaisua tai tietoa. Kannattaa kuitenkin lähteä liikkeelle eikä jäädä odottelemaan, milloin pelko hälvenee. Sillä pelko ei välttämättä katoa koskaan kokonaan, yleensä se kuitenkin lievenee, kun alamme itsekin nähdä toimintamme tuloksia. Päätös lähteä kokeilemaan ja jatkaa samalla tiellä on keskeistä.

Seurakuntayhteisössä on onneksi myös mahdollista saada rohkaisua, opetusta, palautetta ja virvoitusta päätöksen tueksi. On tärkeää, että jokainen kristitty voi löytää paikkansa ja palvelutehtävänsä, sillä antaessaan saa ja samalla kasvaa. Elämään tulee palvelutehtävien kautta mielekkyys, jota ei muuten löydä. Kutsumus, jota sisimmässäsi koet, voi tuntua epävarmalta. Jatka silti eteenpäin. Rohkeus ja taito lisääntyvät tekemällä.

Riina Matikainen

riina.matikainen(ät)newwine.fi

Lisää blogikirjoituksia

Puhuvat nuolet

Raamatussa on helpommin ja vaikeammin ymmärrettäviä kohtia. Olen pari kertaa kummastellut ohimennen sitä, miksi profeetta Elisa yhtäkkiä suuttui kuninkaalle, joka

Lue lisää»
Sileitä kiviä päällekäin rannalla

Herra on hyvä

Joskus tiukoissa paikoissa saatamme todeta, että kyse on hengellisestä hyökkäyksestä. Se osuu usein kipeimpiin kohtiin, henkilökohtaisiin heikkouksiin, joita meillä jokaisella

Lue lisää»

Johtajien tukeminen

Pidin kesällä 2023 Himoksella seminaarin hengellisten johtajien tukemisesta. Koska kertaus on opintojen äiti, laitan tähän vielä kirjallisessa muodossa oleellisimmat näkökulmat

Lue lisää»

Mahdoton mahdolliseksi

Olen ollut nuorena ateisti hyvin tietoisesti ja jopa aggressiivisesti, eli en ole aina ollut sisällä uskonasioissa. Aikoinaan minuun vetosi erityisesti

Lue lisää»

Miten?

Vuosia  sitten istuin sunnuntaijumalanpalveluksessa. Tänä kyseisenä päivänä kirkkoon oli kutsuttu vieraileva saarnaaja. Hienon saarnan pitikin. Paperilla. Olisin allekirjoittanut siitä varmasti

Lue lisää»

Pyhäin yhteyden

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät,

Lue lisää»