Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1.Kor.12:13)

Pyhien yhteys on jännä juttu. Se yhdistää meidät Jeesukseen uskovina siskoina ja veljinä ylitse kaikkien rajojen. Siinä ei paljon paina, oletko tietyn seurakunnan tai uskontokunnan edustaja, mies tai nainen, millainen ihonvärisi on, yhteiskunnallinen statuksen laatu tai mistä olet kotoisin. Ei siis ole ulkoisia seikkoja, jotka määrittävät tai luovat yhteyden, vaan se on ykseyttä Jeesuksessa ja silmiltä salattu, yhteinen usko Pyhän Hengen kautta. Se yhdistää meidät toisiimme ja samalla maailmanlaajuiseen kirkkoon.

Muistan erityisen hyvin tapauksen, kun olin Hollannissa harjoittelussa. Asuimme opiskelija-asuntolassa ja tutustuimme paikallisiin opiskelijoihin siinä samalla. Yhden tytön kanssa oli tosi luontevaa jutustella. Hän oli avoin ja jotenkin rauhassa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Jotakin siinä oli. Se jokin selvisi pari päivää myöhemmin, kun hän kysyi minua sunnuntaikirkkoon. Lähdin mielelläni ja ajoimme pyörällä kaupunkiin. Kokoonnuimme suuressa salissa, lieneekö ollut koulu. Laulettiin, rukoiltiin ja joku puhui. Yhtään en tiedä mitä sanottiin, Jeesuksen sieltä kuitenkin bongasin ja opettelin hollanniksi Isä meidän-rukousta. Yhteys oli todella rohkaiseva asia muuten hyvin maallisessa ympäristössä.

Omassa hengellisessä kodissa pyhien yhteys on koko ajan läsnä. Se on niin luonnollista, ettemme välttämättä kiinnitä siihen huomiota. Hauskaksi asian tekee, että kun olemme sen kodin ulkopuolella ja sama yhteys tulee vastaan odottamatta. Tämä näkyy erityisen hyvin lähetystyössä lähettien kesken, mutta myös ihan tavallisessa elämässä. Itse olen kokenut pyhien yhteyttä mm. opiskeluporukoissa, töissä ja harjoitteluissa ja harrastuksissa, eli ihan tavallisessa elämässä. Kun tapaan uskovan ihmisen ensimmäistä kertaa ja alkaa tuntua, että tuossa toisessa on jotain tuttua, jota on vaikea kuvailla. Hänen kanssaan syntyy nopeasti mukava yhteys: oleminen ja kommunikointi on luontevaa, jokin natsaa. Yleensä sen jälkeen käy vasta ilmi, että tuo toinenkin on uskossa, mikä vahvistaa yhteydentunnetta. Se on riemullista, sillä meillä on muutakin yhteistä kuin työ tai opiskelu, olemme sisaruksia!

Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. (Gal. 3:28)

Lisää blogikirjoituksia

Järki ja usko

Jos ihmiset asettuvat janalle, jonka toisessa päässä ovat järki-ihmiset ja toisessa päässä tunneihmiset, olen itse ehdottomasti siellä järkipäässä. Se ei

Lue lisää»

Läsnä

Jumalan läsnäolo, mitähän se on, kun aamulla kello soi ja vääntäydyt ylös, keität puurot ja heität lapset päiväkotiin. Työkaverilla on

Lue lisää»

Kummallinen kysymys?

Ennen Jeesuksen kohtaamista oman elämän johtajuus oli selkeä asia:  Minä päätän, ja ympäristökin saa vaikuttaa – jonkin verran. Kun sain

Lue lisää»

Uskoa vahvistavat asiat

Sain noin vuosi sitten pitää käsissäni kirjettä, jonka olin lähettänyt eräälle vain kerran tapaamalleni henkilölle. Olin yrittänyt kertoa hänelle evankeliumin

Lue lisää»