Ollaan aloittelemassa NW-rohkaisupäivää Vesalassa. Porukkaa on tullut mukavasti, vanhoja tuttuja ja uusia tuttuja. Puheensorina ja innostunut odotus täyttävät huoneen. Ylistys alkaa. Tuttuja lauluja pystyn laulamaan silmät kiinni, seison paikallani ja yhdyn lauluun. Jeesuksen läsnäolon tuntu on käsinkosketeltavaa, hoitavaa. Ylistyksen loputtua Tim Meathrel aloittaa puheensa. Hänen ensimmäiset sanansa jo koskettavat. Me olemme tavallisia ihmisiä, joilla on ihmeellinen Jumala. Tuntuu hyvältä istua siinä penkissä. Puhetta kuunnellessani Jeesuksen läsnäolo ja kosketus tuntuvat vain lisääntyvän. Tajuan, kuinka paljon Häntä ja Hänen läsnäoloaan tarvitsenkaan. Olen kuin kuiva maa, joka janoaa sadetta. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani, sisimpäni sulaa, tulee kosketetuksi. Kuulen Isän tutut sanat taas kerran: ”Olet minun rakas tyttäreni. Olen sinuun mieltynyt. Sinä olet minun.” Tässä on hyvä olla, ei ole kiire mihinkään. Joltain tältäköhän Pietarista, Johanneksesta ja Jaakobista tuntui Kirkastusvuorella? Matt 17:1-8.
Tim jatkaa ja puhuu Jeesuksen kastehetkestä, Luuk 3:20,21. Tuttua tekstiä, tuttuja ajatuksia, monta kertaa kuultuja – mutta taas kerran se koskettaa ja tulee tuoreesti todeksi. Rakkaus koskettaa sydäntäni ja rauhoitun. Tässä on elämäni perusta ja kasvupohja. Tähän maaperään kannattaa juurtua, Kol 2:6,7. Tämä on se kallio, jolle kannattaa rakentaa elämänsä, Matt 7:24-25. Eri kielikuvat kertovat saman asian vähän eri näkökulmasta.
Jos kerran Jeesuksen tarvitsi kuulla Isän rakastavan häntä, niin kuinka paljoa enemmän meidän tarvitsee se kuulla!
Meidän ensimmäinen lapsenlapsemme on pian 2-vuotias. Mummona en kyllästy häntä ihailemaan ja kertomaan hänelle kuinka ihana hän on ja kuinka paljon häntä rakastankaan. Kuinka paljoa ennemmin meidän Taivaallinen Isämme haluaa sinulle ja minulle rakkauttaan vakuuttaa! Ollaan tänäänkin kuulolla.
”Sinä olet minun rakas poikani/tyttäreni, sinuun minä olen mieltynyt.” Luuk 3:21